Kulkeissaan 2007 09.08.2007 SYVÄLAHTI Kangasniemi Rumpalimme Jukan kanssa lähdettiin Kajjjaanista(huomaa kolmella J:llä) iltapäivällä kohti Kangasniemeä ja Syvälahden lavaa. Oltiin taas vaihteeksi ensimmäisenä keikkapaikalla. :) Loputkin rokkarit eli Arto, Eki ja Birgit tulivat myöhemmin perässä. Ensimmäistä kertaa oltiin Syvälahdessa soittamassa(No keikkaa on tehty vuoden verran, todettakoon se tässä).Birgitin säestyskeikalla oltiin. Ja paikallisella Osuuspankilla oli juhlat ja pääsymaksuttomat tanssit olivat järjetäneet. Porukkaa oli mukavasti. Soittopuolesta en niin tiedä, meni vähän toi keikka ohi. Hyvin kai ne muut pojat veti. Mutta eipä mitään homma saatiin hyvissä ajoin pakettiin ja päästiin kamojen purkuun. Kokka suunnattiin kohti Jyväskylää ja perjantai oli välipäivä. Perjantaina allekirjoittanut muisti yhden tärkeän asian. Tarkistaa että tuliko keikkavaatteet mukaan? No eihän ne tulleet vaan jäivät Syvälahden lavalle. :) No ei mitään vaatteet on saatu takaisin ja homma jatkuu. Kiitos järjestäjille! -Iso A- 11.8.2007 RUISSALON KYLPYLÄ Turku Lauantaina siinä kymmenen aikoihin aamulla noustiin ylös. Oli aika suunnata karavaani Jyväskylästä kohti Turkua. No me rumpalimme kanssa lähdimme aikaisemmin liikkeelle johtuen kärrynvetäjän vastuullisesta tehtävästä. Muut tulivat sitten perässä toisella autolla. Allekirjoittaneen kirjoittamalla ajo-ohjeella löysimme kuin löysimmekin perille. Koska olimme Jukan kanssa ensimmäisenä perillä tässäkin paikassa, haimme hotellihuoneseen avaimet, kun roudaamaankaan ei heti päässyt. Itse ajattelin vetäistä tunnin unet ja onnistuinkin siinä. Seitsemän aikoihin illalla pääsimme roudamaan minisettimme yleisön kuultavaksi ja kello 20.00 me humpanrenkuttajat pantiin tanssit käyntiin. Ja lukijoille tiedoksi, en heittänyt keikkaa nakuna, vaikka keikkavaatteeni olivatkin Syvälahden suunnalla. Vaatteita oli sen verran mukana että löysin vähän vaatetta päälleni. Tuleva basistimmekin oli keikkaa kuuntelemassa ja kävi viimeisen setin soittamassakin kanssamme. Keikka meni ok ja oli aika laittaa kamat kasaan. Kamat kyydissä minä, Jukka ja Birgit jätimme Ruissalon ja lähdimme kohti kotia. Loput porukasta jäi Ruissaloon yöksi. Birgit jätetiin kotiin matkalla. Vielä puolet tässä vaiheessa oli matkaa minulla ja Jukalla Kajaaniin. No lopulta se kotikaupunki vastaan tuli ja seitsemän aikaan aamusella kahdestaan kamat roudattiin treenikämpälle. Näin saatiin nämäkin keikat käytyä. -Iso A- 24.8-25.8.2007 RAVINTOLA KALEVA Mikkeli Hei taas rakkaat Twistaajat! Oli taas parin viikon jälkeen aika palata sorvin ääreen. Seuraavat kaksi päivää oli keikkaa Mikkelissä ja Ravintola Kalevassa. Starttailimme perjantaina iltapäivällä Jukan kanssa humppakaravaanimme kohti Mikkeliä. Perillä Mikkelissä parin kortteli ek:n jälkeen löydettiin reitti mistä päästiin ravintelin eteen. Loput porukasta tulivat paikan päälle toisella autolla. Paikalla siis oli tällä kertaa Birgit, allekirjoittanut, Jukka, Arto ja Eki. Soittopaikka sijaitsi 3. kerroksessa. Onneksi hissi sentään löytyi. No siinä roudauksen yhteydessä kävi ilmi että talon pa-kalusto olisi käytettävissä. Päätimme kokeilla talon pa-kalustoa vaikka omakin oli roudattu paikalle. Aikamme värkättyä meidän mikseripöytä ja talon pa-kalusto eivät kuitenkaan löytäneet yhteistä kieltä joten omat pöntöt lattialle pystyyn väännettiin. Klo 22.00 pantiin humppakarkelot käyntiin. Puoli kolmeen asti veivattiin ja saatiin ensimmäinen ilta Mikkelissä pakettiin.Keikan jälkeen oli aika suunnistaa hotellille paikallisen torikahvilan kautta. Siitä pari nakkilihapiirakkaa mukaan ja hotelille syömään. Aamu jatkui bändin rupattelu tuokiolla niin että puoli seitsemän aikaan päätä alettiin kallistaa tyynyyn. Lauantaina kahden aikaan heräiltiin ja kolmen aikoihin lähdettiin Jukan kanssa etsimään ruokapaikkaa. Hyvä Buffet paikka löydettiinkin ja edulliseen hintaan vedettiin mahat täyteen. Syönnin päälle takaisin hotellille ja miettimään miten ajan saisi kulumaan. Itse taas päätin ottaa kauneus unet. Tunnin unet saisin otettua ja olo varmasti yhtäkaunis kuin miss universumilla. Taas n. kymmenen aikaan illalla mentiin humppamaan. Yllätykseksi kaikille, lähdettiin valssi musiikilla liikenteeseen. Toka setin aikana kun tangoa soiteltiin oli meno jollakin parilla niin vauhdikasta että toinen pa-pönttö meinasi kaatua. Minä siinä toisella kädellä vedin välisoittoa tangoon ja toisella pidin kaappia pystyssä. Arto pelasti tilanteen ja kävi korjaamassa tolpan pystyyn. Birgitin setin aikana pa-kaappi oli kaatua toisen kerran, mutta taas vasen käteni oli paikalla ja sain tolpan takaisin pystyyn. Keikka oli taas puoli kolmen aikaan taputeltu ja alkoi kamojen armoton roudaaminen. Ekin osalta keikka oli viimeinen Kulkijoiden riveissä. Jospa sitä vielä kuitenkin jatkossakin törmäillään. Kamat olivat kolmen aikoihin kyydissä ja me kärrin vetäjät, eli Jukka ja minä, lähdettiin ajamaan kohti kotia. Muut jäivät viettämään yötä vielä hotellille. Vähän ennen seitsemää aamulla olimme Kajaanissa ja roudasimme kamat treenikämpälle odottamaan seuraavaa reissua. -Iso A- 5.9.2007 RUNNIN KYLPYLÄ Iisalmi Jepulista taas olis vähän aika paukutella tähän jotakin. Kuten otsikosta voi päätellä keikkamme oli Pohjois-Savon puolella paikka Iisalmi ja Runnin kylpylä. Tämän kertainen näytös hoidettiin kolmen hengen miehityksellä. Eli trio keikka. Jukka ja meikäläinen oltiin paikalla vähän jälkeen viiden ja alettiin roudamaan kamoja. Kasattiin pömpelit pystyyn ja odottelemaan Arton saapumista paikalle. No siinä odotellessa oli pientä teatteriesitystä jollakin porukalla, jäi itselle vähän epäselväksi keitä he olivat, mutta sketsejä he siinä esittivät. Koska kyseinen ohjelma numero vei aikaa ja Arto oli vähän myöhässä emme päässet kunnon soundchekkkiä vääntämään. Ensimmäinen setti menikin vähän säätöjä hakiessa. 19.00 laitettiin siis tanssit käyntiin, ja valssi osastoa kuten tavallista taas kerran. Porukka oli vanhempaa sakkia joten settimme eivät olleet tällä kertaa kovin jytä painotteisia, vaan meidä rokkareiden oli tyytyminen perinteisempään humppalinjaan. Neljä ja puoli settiä tätä systeemiä heitettiin kunnes tuli aika lähteä kotia. Puol 12 takki oli tyhjä ja kamat kasaan. Pojat menivät vielä yöleipiä tekemään. Itse en jaksanut kun juoda. Siis limukkata. Kamat nakeltiin kyytiin ja kohti kotia. Arto jäi Runnille yöksi ja kuten tavallista minä ja Jukka uhmattiin taas yön pimeyttä. Tosin 80 km oli vaan matkaa että hyvin selvitiin. Viimein trio keikka tämä näillä näkymin. Pari päivää nyt taukoa ja sitten Lappajärvelle Kivitippuun myskämään. Siellä sitten uusi basistimme Anssi saa myös tulikasteen. -Iso A- 8.9.2007 KIVITIPPU Lappajärvi Runnin keikasta on selvitty ja roudaaminen ei kun jatkuu. Ja kaikkien humpanystävien iloksi palasimme taas täydellä miehityksellä sorvin ääreen. Tällä kertaa me taiteilijat käänsimme katseemme kohti Lappajärveä. Ja kylpylä Kivitippua. Paikalla vakiokokoonpano vahvistettuna Birgitillä. Ja uusi basistimme Anssikin saatiin mukaan tälle keikalle. Laitteet kasaan ja siihen kaupanpäälle vähän soundchekkiä. Nämäkin bileet alkoivat valssi musiikilla, kuten tavallista. Eka setti heitettiin miesvoimin ja kaks seuraava sitten Birgitin kanssa. Porukka oli kohtuullisesti paikalla. Siinä heitettiin keikka kuleksimasta ja kamat kasaan ja läjään lavalle. Ei muutaku hotelli huoneeseen ja unta palloon. Varttia vaille kahdeksan herätyskello soi. Oli vähän tööt olo, mutta siitä se pikkuhiljaa. Vaatteet päälle ja aamupalalle. Tukevan aamiaisen jälkeen roudausta kuten tavallista. Kateellisena mietin tässä nyt bändejä joilla on tekniikkaporukka mukana...:) Joskus puol ysin jälkeen Volvon keula suuntasi kohti Kajaania. 12 jälkeen minä, Arto ja Jukka oltiin perillä Kajaanissa ja kamat roudattiin treenikämpälle. Taas on yhden keikan lähempänä kuolemaa. Tämä oli tässä. Enempää en jaksanut kirjoittaa. Palataan asiaan Nilsiässä. Kiitos ja Anteeksi! -Iso A- 15.9.2007 RAVINTOLA DOORIS Nilsiä On maanantai 16.9.2007 kello 8:28 kun kirjoitan tätä ja yritän virkistää muistiani Nilsiän tapahtumista. Ajattelin että lähden nyt ihan alkuun liikkeelle siitä että syöminen on haastava laji. Kaikki alkoi siitä että menimme Dooriksen keittiöstä hakemaan sapuskaa. Homma meni siihen asti ok, kunnes Artolle sattui työtapaturma. Itse en nähnyt mitä tapahtui, mutta kolahdus kuului ja ruoat olivat pitkin pöytiä. No ainakin hauskaa oli. Lisää hupia oli tiedossa kun meikäläinen ei vielä hallitse tuota tuopista juomista. Jostain kumman syystä maidon juonti oli todella hankalaa tuopista ja kun ensimmäisen huikan otin niin suurin osa maidosta oli naamalla. Ja eihän se toinenkaan yritys paremmin mennyt. Seuraavaksi maitoa löytyi silmälaseista. Siirryn seuraavalla keikalla tuttipullo linjalle. Rock! Mutta itse aiheeseen. Ennen tuota syöntiepisodia me ROUDASIMME. Taas kerran me teimme sen. Itse asiassa mehän Jukan kanssa roudattiin taas neljä kertaa. Lähdetään nyt siitä että Kajaanissa roudasimme kamat kerran lähtiessä kärryyn ja Nilsiässä oli toinen kerta vuorossa. Arto oli onneksi jo ennen meitä paikalla niin saatiin lisää kanto apua. Roudaus sujui kiitettävällä ripeydellä. Eikä kamojen pystys kauan vienyt. Kokoonpano oli sama kuin Lappajärvellä. Eli me Kulkijat vahvistettuna Birgitillä. Täällä paikassa aloiteltiin sitten vasta kymmenen aikoihin veivaaman. Porukkaa ei nyt niin kovin paljon ollut paikalla. Mutta eihän se määrä vaan laatu. Itse asiassa kun me tämä humppaaminen lopeteltiin niin baarissa alkoi olla vasta porukkaa kun kylän nuoriso saapui paikalle. Taitaa olla niin että kohta sitä baariin mennän kun kello on kuusi aamulla. Kymmenien pohjien jälkeen. Puoli kolmeen asti soiteltiin jonka jälkeen baariin tuli yökerho meininki. Täytyy sanoa että kyllä toi yökerho musiikki on kamalaa. Mutta eipä siinä. Me rokkarit roudasimme ja annoimme toisten juhlia. Kamat ripeästi kärryyn ja oli aika suunnata taas jokaisen kotia kohti. Ja kun kerroin että Jukan kanssa neljä kertaa roudaamme niin kolmas roudaus tuli Nilsiässä kun lastatiin autoa keikan jälkeen, tosin kaveri luisti hommista vähän. Yösämpylöitä oli kylmäkomerossa ollut tekemässä ja tunnusti että oli nauranut itsekseen meille kun minä, Arto ja Anssi roudattiin. Tämä muistetaan vielä. :) Rakkaat tanssinjärjestäjät ja lukijat, muistakaa että kun me tulemme keikalle varatkaa rumpalillemme ruokaa. Se on oikeesti nälkäinen kaveri. Neljäs kerta sitä roudausta tuli sitten Kajaanissa meille, kun viiden aikoihin aamulla kamoja kämpälle kannettiin. Elämän tarkoitus: Roudaus! Aamen! Ps. Terveisiä niille kavereille jotka ajoivat Nilsiän keskustassa Linja-autolla korttelirallia. Ensimmäistä kertaa elämässäni todistimme tuollaisenkin tapahtuman että linja-auto on tuollaisessa käyttötarkoituksessa. -Iso A- 22.9.2007 SARAPIRTTI Sarakylä Terve taas! Aikainen lintu madon nappaa ja niin edelleen. On taas maanantai aamu kun kirjoitan tätä. Kello on 8:15.38. Voisi melkein luulla että kirjoitan edellistä reissua uudestaan. Näin ei kuitenkaan ole. Lauantain keikka oli tällä kertaa Sarakylällä ja Sarapirtissä. Illan aiheena olivat hirvitanssit. Vielä ei tosin kaatoryypyjä taittu kovin paljon ottaa. Tämän kuun lopussahan tuo hirven metsästys vasta alkaa. Tällä kertaa olimme sitten äijä porukalla liikenteessä. Ja kun sain sitten viime kerran kirjoituksestani bändikavereilta palautetta, niin mainitaan nyt sitten että Kajaanissa tällä kertaa yllekirjoittaneen lisäksi roudaamassa olivat bändin toinen Anssi ja Jukka. Matka Kajaanista Sarakylälle sujui mallikkaasti poroja ihaillen. Tosin yhden ristauksen sakkorinki tuli kun käännytiin liian aikaisin Isosyötteen tielle. Vähän jälkeen kuuden oltiin paikalla ja ryhdyttiin odottamaan järjestäjää että saataisiin ovet auki. Siinä sadetta pideltiin etuterassilla ja odoteltiin. Jutun aiheetkin vaihteli ja suunniteltiin vaikka sun mitä. Mietittiin siinä että jos perustettaisiin ruotsalainen tanssiorkesteri ja soittoasuksi merimies asut. Mietin nyt tässä sitä vaan että kukahan olisi bändin perämies. No joo. Mutta takaisin asiaan. Arto saapui paikalle vähän jälkeen puoli seitsemän myös odottelemaan ovin aukeamista. Ilmassa alkoi olla Kummeli vitsin ainekset. 4 kaveria odottaa vesisateessa teransilla että päästäänkö sisään. Jukka sitten soitti järjestäjälle että tuleeko avamaan ovia, niin kävi ilmi että takaovi oli auki. Ja niinhän se oli. Kivi oli oven eteen laitettu merkiksi. Tunti me siellä Jukan ja Anssi kanssa odoteltiin. Ei muuten ollut kovin vilkas se maantie siinä vieressä. Kaksi autoa sen tunnin aikana siitä meni kun odoteltiin. Kamat pystyyn ja soundchekkiä. Tanssit pantiin käyntiin 21.00. Valssia taas tuli. Musiikit olivat kuulema liian kovalla ja mummot piti korviaan. Pistän vähän nyt tuon soittopaikankin piikkiin tuota. Kyseisessä paikassa kaikui aivan valtavasti. Takaseinästä kuului takaisin lavalle oma soitto. Siinä setti setin perään soiteltiin ja loppuillasta käytiin vielä toivomassa lisää humppaa. Niinhän me rokkarit sitten sitä humpanrytkettä tarjoiltiin siihen loppusuoralle. Viimeiset valssit ja ohi oli. Armotonta kamojen kokoamista ja roudaamista. Kamat nakeltiin kyytiin ja vielä makkarat iltapalaksi ennekuin lähdettiin kotia kohti. Yhden aikaan starttailtiin sitten matkaan ja puoli neljän jälkeen oltiin Kajaanissa. Ja taas oli roudausta tiedossa. Kamat kämpälle ja taas tämäkin homma saatiin onnellisesti suoritettua. Rahaa on kuin rosvopäälliköllä. Ei yhtä paljon, mutta samalla tavalla hankittu. :) Kello on nyt 8.59.34. 45 minuuttia meni. Nyt on viikon tauko. -Iso A- 22.9.2007 YKSITYISTILAISUUS Kangasala Viime kertainen keikka oli sitten yksityistilaisuus Kangasalalla. Tästä ei nyt sen enempää kun että mukavaa oli soitella ja juhlavieraillakin taisi olla hauskaa. :) Matkasta sen verran ajettiin harhaan yhdessä vaiheessa menomatkalla ja meinasi tulla kiire kuin mummolla bussiin, mutta lopulta löydettiin paikalle. Lisäksi syöminen on hankalaa edelleen. Tulo matkalla haettiin ABC-asemalta matkaevääksi pizzat ja allekirjoittanut sotki sitten auton keskikonsolin sillä. Ei pysynyt pizza laatikossa ei. Eipä tässä muuta oikeestaan kun seuraava keikkaa odotellessa...Nyt seuraava viikko on hiljaista kuin ruotsalaisessa iltakirkossa. -Iso A- 13.10.2007 RAVINTOLA KATINKULTA Sotkamo Tervehdys taas vaan kaikille. Pari viikkoa oli tässä meillä taukoa. Parin viikon pakkoloman jälkeen palasimme rokkaamaan humppakansan polvilleen. Keikka paikkana tällä kertaa oli Sotkamo ja Katinkulta. Kuuden jälkeen minä ja Jukka olimme humppakuution kanssa Katinkullan pihassa. Pikku Anssi oli jo paikalla ennen meitä. Artokin saapui paikalle vähän myöhemmin. Ensin luultiin että päästään yökerhon puolelle veivaamaan mutta tämä luulo osoittautui vääräksi. Tiedustelu baaritiskiltä ja kuinka ollakkaan meidät vietiin ravintola Rosson puolelle. Ensin luulin että tarjoilija käsitti jotain väärin ja pyytää meitä syömään, mutta ei. Keikka oli tosiaan tässä ruokapaikassa. Eipä siinä. Lisää kyselyä ja tulos: puoli kymmenen aikaan mahdollisuus päästä roudaamaan. Kello lähenteli seitsemää joten parin tunnin odottelu ennen roudauksen alkua. Ruokaakaan ei ollut mahdollista saada heti sillä kahden tunnin jono oli ennen meitä. Kävin pyytämässä respasta avaimet yhteen kokoushuoneeseen jotta päästäisiin rauhassa tekemään sotasuunnitelmaa. Siinä parin tunnin aikana kerettiin vähän suunnitella tulevaa. Keikka-asuja muunmuassa. Ja päätös oli että merimiesasua ei ainakaan tule. Puoli kymmenen aikaan sitten päätettiin että nyt lähdetään roudaamaan. Pieni määrä kamoja saatin jo ylös kunnes oli pakko vetää taas peli hetkeksi poikki. Liikaa vielä oli ruokailijoita paikalla. Lopulta saimme kaikki kamat ylös vaikka vastoinkäymisiä olikin. Artolle ja pikku Anssille sattui sellainen vahinko että meidän hieno kuljetuslaatikkomme tipahti kadulle ja halkesi. Ja kansi lähti irti. Laatikko saatiin kuitenkin roudattua soittopaikalle. Kamat pystyyn ja sitten ruokatauko. Pieni soundchekki ja 23.30 oli aika rokata. Valssilla lähdettiin taas liikkeelle. Keikka meni siinä ihan ok, tosin pikku ongelmia oli. Koskettimet ei toimineet niinku piti ja Artolla kitara heitti parikertaa kuulumasta kesken kappaleen. Mutta selvittiin näistäkin. Tämä keikka oli kyllä jo pro-tason keikka. Kaks settiä ja kotia. No soittajan kannalta tämä oli ihan mukava juttu. Kamat kasaan ja taas sitä roudausta. Puol kolmen aikaan lähdettiin Jukan kanssa pihasta kohti Kajaania. Arto ja toinen Anssi jäivät nauttimaan Katinkullan annista. Meillä Jukan kanssa kamojen roudaus kämpälle ja kotia nukkumaan. Seuraavan kerta sitten Laukaassa. Siellä on sitten Birgitkin mukana. Yks juttu vielä. Backstagen paras tulevaisuuden suunnitelma ökäreiltä on se että, "Joku päivä se oikea yhdistelmä löytyy ja rumpali lentää ilmaan!" Rakas valssia ja humppaa tanssiva kansamme, Palataan asiaan... ÖK:n puolesta! -Iso A- 16.11.2007 HOTELLI SOMMELO Kuusankoski Kirjoittelin tästä reissusta jo aiemmin, mutta kun sivut olivat hävinneet netistä niin oli juttukin hävinnyt. Mutta kerrotakoon näin pikaisesti että kitarassa Artoa kävi tuuramassa Kuoppamaan Esa ja Birgitkin oli mukana. Ja aikas hiljainen ilta oli kyseissä paikassa. Mutta edelleen ei se määrä vaan laatu. Jatkan tarinaa tästä sitten eteenpäin. -Iso A- 30.11.2007 HOTELLI HAAPAKANNEL Haapavesi Terveppä taas, rakkaat humpanrenkutusta kuuntelevat lukijat. On aika tuoda julki taas mitä on touhuttu. Kiire pukkaa päälle niin yritän tämän Haapakannel jutun vetästä tässä nopeasti alta pois. Tämä kahden keikan kiertue alkoi sitten Haapavedeltä, josta jatkaisimme kohti Kalajokea. Hommahan lähti liikkeelle siitä että roudasimme kamat auton kyytiin ja kaikki olivat vielä selvinpäinkin. :) Tällä kertaa sitten olimme liikkeellä basistimme, Anssin keikkabussilla. Kamat kyydissä laskettelimme kohti bändin pikkujouluja jotka tällä kertaa vietettiin Haapakanteleessa Haapavedellä. Paikan päälle saavuttuamme kävi ilmi että bändin nimi muuttuu aina säänöllisin väliajoin. Paikalla oli Öiset Kitarat. Tätä jonkun aikaa ihmeteltyämme roudasimme kamat sisään. Kamat pystyyn ja soundchekkiä. Tämän jälkeen oli aika vetäytyä huoneisiin keräämään voimia illan koitokseen. Tämän illan veto kesti sitten puoli 3 aamulla. Keikkahan meni ihan ok ja porukkaakin oli ihan mukavasti joten tanssit saatiin aikaan. Loppu illasta settimme alkoivat olla enemmän jytä painotteisia, kun voimaliemi alkoi vaikuttaa näissä Öisten Kulkijoiden ensimmäisissä pikkujouluissa. Keikka oli ohi puol 3 ja oli aika pitää ÖK:n pieni muotoinen pohdiskelu paussi. Tämä paussi kesti johonki 5 korville aamulla jonka jälkeen unta palloon. Heräävätkö Kulkijat uuteen aamuun, muistavatko he seuraavan keikkapaikan, entä onnistuuko Soundchekki seuraavassa paikassa... Tarina jatkuu... -Iso A- 1.12.2007 HOTELLI RANTAKALLA Kalajoki Jeps. Seuraava kohde Haapakanteleen jälkeen oli Rantakalla Kalajoella. Aamu 9 aikaan heräiltiin "hyvien" yöunien jälkeen. Olo oli kuin armeijan harmaissa ensimmäisenä aamuna. Väsytti aivan taivaallisesti. No väkisin ylös ja aamupalalle. Aamupalan jälkeen nakeltiin rojut auton taakse ja jatkettiin pikkujoulu kiertuetta seuraavaan osoitteeseen. Matka kohteeseen sujui mm. jazzia kuunnellen. Kalajoelle saavuimme puolen päivän aikoihin ja ryhdyimme kantelemaan kamoja sisälle. Päätettiin ne samalla pystyttää ja kokeilla että kaikki toimii. Systeemit toimivat ja oli aika hakea huoneet. Kauaa ei huoneissa norkoiltu koska vatsat alkoivat valittaa nälän tunnetta. Auton keula suunnattiin takaisin kohti Kalajoen keskustaa ja yhden kaupunkikierroksen jälkeen menimme paikkalliselle Shellille syömään. Pitsaa tilattiin ja basistimme Anssi sai terveellisen pitsan, koska siinä oli reikä keskellä kuin ruisleivässä. Sen täytyi olla terveellistä. Syönnin päälle kuppi kahvia ja takaisin Rantakallaan. Oli ruoka levon aika. Siinä aika kului rattoisasti nukkuen ja tulipahan televisiotakin katsottua. The Joulukalenterin avaus jakso tuli katsottua mm. Aika kului ja oli aika käydä soittoaikaa kysymässä. Koska soittoaika oli juhlioiden takia vähän auki päätimme ravita vatsaamme joulupöydän antimilla. Syönnin jälkeen sitten odoteltiin soiton alkamista ja yhdeksän jälkeen päästiin soittamaan. Settiä setin perään. Me rokkarit jaksettiin rokata ja keikka loppui 01.30. 4-5 setin jälkeen. Vähän hämäräksi jäi itselle että montako settiä heitettiin!! Olimme super ahkeria ja laitoimme kamat läjään ja odottamaan aamulla tapahtuvaa roudausta. Itsellä alkoi vähän tökkiä loppu puolella keikkaa ja paha mörököllikin kävi kylässä viimeisen tauon aikana. Jeeee, it's hard to be a humppamuusikko(tonttumies)! Huoneisiin raskaan työn päälle ja unta palloon. Tosin Walesin rallin toinen ajo päivä tsekkattiin vielä telkkarissa ja naurettiin Eurosportin selostajalle. Hän kertoi mm. sen että Sebastian Loeb on loistava kuski koska hän on entinen telinevoimistelija. No ei ymmärrä minä tätä. Vielä muusikoiden kaikkivaltiaalle iltaruokous ja unta palloon. Aamulla herätys 9.00. Väsynyt olo oli taas. Aamupalaa ja roudausta. Ja ei se öinen rukous auttanut. Kamat olivat edelleen yhtä raskaita. Ollapa teleportti. Kamat kyydissä kohti kotia. Humppakuution Kajaaniin ajoivat Jukka ja allekirjoittanut. Iltapäivän puolella oltiin perillä ja roudattiin kamat treenikämpälle. Pikku Anssi ja Arto jatkoivat vielä matkaa kohti kotejaan. Meille Jukan kanssa Kajaani oli pääte pysäkki ja tämän reissun loppu. Seikka on saletti ja kantaminen tulee vain jatkumaan... Kiitoksia, anteeksi, hei hei ja hyi hyi!! -Iso A- 5.12.2007 NIGHT VALJUS Kajaani Arvoisa armotonta jenkkaa tanssiva kansamme! Pikkujoulu juhlat eikun ÖK:lla jatkuvat. Tämä reissu oli yksityistilaisuus. Mutta pakko sanoa että pääsimme viemään suomalaista junttihumppaa suoraan yökerhon sydämeen. Aivan mahtava keikka. Keikka kesti tunnin ja viistoista minuuttia. Tiukka yhden setin keikka. Kamat kantoon ja viettämään itsenäisyyspäivän aattoa. Muistakaa: Rautalanka musiikki on isänmaallista. Kuten suuri EP on sen todennut! -Anssi- 7.-8.12.2007 SIILINJÄRVI Kunnonpaikka Ja taas täältä tulee tuutin täydeltä armotonta höpötystä. Seuraava paikka missä olisi aika heittää suomalaiselta rokki kansalta, (anteeksi valssi kansalta) kannat kattoon oli Kunnonpaikka. Ennenkuin menimme koko keikalle, olin miettinyt meinaako nimi sitä, että siellä on armottomat poreet ja jytkettä kunnolla, vai oliko tämä kuntoilijoiden kunnon kasvatuspaikka. Tämän kahden päivän aikana jonka keikkapaikkalla vietimme, jytä meininkiä ei ollut, mutta kuntoilijoita kyllä. Itse asiassa meidät armottomat popparit pantiin kerralla kuriin. Jouduimme käyttämään talon pa kalustoa ja soittaa piti niin hiljaa kuin pystyi. Normaalin tapaan paikalla oli Iso A, Pikku A, Keskikokoinen A ja Jukka. Lisäksi kauniimman sukupuolen puolia tässä testosteroni porukassa piti Birgit. Perjantai ilta meni soitellessa puoli yhteen ja soitto hommat sujuivat. Koska keikka loppui näinkin aikaisin oli aikaa viettää vielä illan istujaisia. Tosin bändin vanhemmasta päästä Arto ja Jukka luovuttivat jo kolmen aikoihin aamupäivästä. Allekirjoittanut ja basistimme Anssi jatkoivat vielä höpöttelyä viiden korville. Itse heräilin siinä yhden aikoihin iltapäivällä. Lauantai päivä oli jo hyvässä vauhdissa. Muut olivatkin jo heränneet ennen minua. Aamiainen jäi väliin joten oli aika etsiä jotain suuhun pantavaa. Kunnonpaikassa ei ollut oikeen mitään tarjolla joten, Iso A, Anssi ja Jukka lähtivät etsimään ruokapaikkaa. Ajeltiin Kuopioon asti melkein, mutta käännyttiin takaisin matkan varrella olleelle Nesteelle. Siinä syötiin ja kahviteltiin. Huoltamo oli rokkareita täynnä, kun meidän lisäksi paikalle saapui Menneisyyden vangit. Ilmeisesti keikkaa heilläkin pukkaa. Oli aika palata Kunnonpaikkaan kuntoilemaan. Eli vetämään muutaman tunnin päivä unet. Siinä nukuttiin ja pian olikin aika pistää jalalla koreasti. Tai lähinnä katselimme kun muut laittoivat. Lauantain tansseissa porukkaa oli jo ihan mallikkaasti paikalla. Settimme eivät tänäänkään olleet kovin jytäpainotteisia mutta välillä näinkin. Puoli kahteen me soiteltiin ja alkoi kamojen roudaus. Kamat lyötiin ripeästi autoon ja osa porukasta teki yöleipiä. Allekirjoittanut ajoi humppakuution Kajaaniin. Onneksi matka oli lyhyt. Roudaus taas kämpälle ja kotia odottamaan seuraavaa keikkaa ja roudausta. Tiedän, ettei kukaan ole kuollut kovasta työnteosta, mutta en halua ottaa sitä riskiä, että olisin ensimmäinen. -Iso A- 14.12.2007 KATINKULTA Sotkamo Tämä keikka sitten tuli lyhyellä varoitusajalla. Mutta Katinkultaan taas soittamaan, kun varsinainen illan orkesteri ei paikalle ollut päässyt. Puoli kuusi Jukan kanssa paukuteltiin kohti Vuokattia ja oltiin kuuden aikoihin perillä. Ja tällä kertaa taas me rokkarit veimme humpan yökerhoon. Kamat taas kantoon ja tällä kertaa kaikki tavarat säilyivät ehjänä. Viime kerralla kun se kuljetuslaatikko hajosi. Keikka alkoi yhdentoista aikoihin ja yhtään valssia, jenkkaa tai tangoa ei soitettu. Yks humppa pari vedettiin, koska mikä se sellainen pop/rock bändi on joka ei humppaa soita. Beattia ja rautalankaa tuli tasasella sykkeellä. Kaikki oli muuten ok, mutta lavasaundi oli tällä kertaa vähän kadoksissa. Etsimme sitä sitten Nivalassa kaikki yhdessä. Tai sitten se on jäänyt Siilinjärvelle. Kuka tietää. 3 settiä heitettiin ja poreet alkoivat vasta kun me ryhdyttiin lopettelemaan. Porukka intoutui ja encoretkin piti vielä heittää. Ilta jatkui sitten DJ:n ja purkkimusiikin tahdissa ja me ryhdyimme roudaamaan kamoja pois. Ilta oli taputeltu. Basistimme Anssi ja Arto jäivät yökylään Katinkultaan ja me Jukan pakulla kruisailtiin kuolemaa uhmaten pimeässä Kainuun korvessa kohti kotia. Seuraavaksi sitten palataan arkeen Nivalassa. Siellä kaivetaan sitten se lavasaundi haudastaan ja otetaan jenkka nuotit esille. ÖK teki kuitenkin historiaa. Tavis tanssimusa heitettiin yhdeksi illaksi vähemmälle. Jatkuuko linja tällaisena jää arvoitukseksi. Nivalassa jatketaan... -Iso A- 15.12.2007 HOTELLI PUUSTELLI Nivala Taas on aika kirjoittaa näitä älyttömiä juttuja meidän humppamuusikkojen reissuista. Kuolemaa uhmaten me Jukan kanssa lähdimme humppakuutiolla kahden aikoihin iltapäivällä ajamaan kohti Nivalaa. Siellä pikkujoulujen viettopaikkana oli Hotelli Puustelli. Matka Nivalaan oli sumuinen ja pitkästyttävä vaikka pituutta tällä ek:lla oli vain 150 km. Jukka ajoi, ja meikä toimi kartanlukijana ilman karttaa. Viimeiset 20 km tuntuivat 80 km, mutta niin se Nivala lopulta vastaan tuli. Olimme todella ajoissa paikalla sillä keikka alkoi vasta puoli 10 ja me olimme jo neljän aikaan roudaamassa kamoja. Tämä siksi että täällä oli muillakin pikkujouluja kuin Team ÖK:lla. Kamat tuntuivat painavammilta kuin kiertueen edellisessä paikassa Katinkullassa. Ainakin itsestä. Pyydän anteeksi muilta jos näin ei ollut. Voitte laittaa vieraskirjaan palautetta. :) Tämä kamojen painavuus voi tietenkin johtua siitä että olen kaksi päivää kirjoittanut painavaa tekstiä tänne Kulkijoiden tienpäällä osioon, että kyllähän siinä voimat menee. Koska saivartelen nyt paljon, otan itseäni niskasta kiinni ja palaan meidän pop/rock keikkaan. Meidän humppasonnien lisäksi keikalla mukana oli tietenkin myös Birgit. Soundchekissä treenailtiin uusia biisejä kuntoon ja se Siilinjärvelle unohtunut lavasaundi saattiin takaisin. Samoiten ne jenkka nuotit jouduttiin edellisen beatti keikan jälkeen kaivamaan ylös. Kun kova-ääniset oli saatu testattua oli aika painua hotellihuoneseen nauttimaan "työsuhde eduista".Puoli 10 kun kongi löi alkoi armoton valssaaminen ja sitä kesti kahden kappaleen verran. Perus turvetta tämä keikka siis. Illan loppua kohti taas soittettiin meno biisejä ja meiniki oli jytäpainotteista. Puoli 3 asti kesti nämä pikkujoulut. Kamat taas super tehokkaasti läjään ja autoon. Ja hajoitimme taas meidän kuljetuslaatikon, koska olemme yli-innokkaita roudareita. Birgit, Anssi ja Arto jäivät Puustelliin vetämään hirsiä. Me Jukan kanssa päätettiin taas uhmata yön pimeyttä ja heivata humppakuutio Kajaaniin. Allekirjoittanuthan sen sitten ajoi takaisin, tasa-arvon nimissä tietenkin. Viiden jälkeen aamuyöllä kaksi Öistä Kulkijaa kantoi kamoja treenikämpälle. Olimme jo väsyneitä, mutta homma saatiin taas hoidettua. Katsotaan mitä ensivuonna keksitään ja miten voidaan hommaa kehittää. Ehdotuksia vois olla esimerkiksi Öiset Kulkijat lööpit joita julkaistaisiin täällä kotisivulla. Rakkaat lukijat, päätän tämän vuoden osalta Kulkijat Tienpäällä osion tähän. Toivottavasti kellekkään bändi kavereista ei tullut traumoja näitten keikkapaljastusten jälkeen. Itselle tämä oli hauskaa terapiaa. Onpahan yksi syy lähteä keikalle noitten pimeiden rokkareiden kanssa. Iso A kiittää ja toivottaa oikeen hyviä jouluja ja uusia vuosia. ROCK ROCK!!! -Iso A- |